

Henkisyys ja itsetutkiskelu ovat aina olleet olennainen osa minua, mutta isompi avautuminen lähti käyntiin kun mieheni teki itsemurhan. Asuimme uusperheenä ja hänen kolme lastaan jäivät orvoiksi, koska heidän äitinsä oli ottanut oman elämänsä jo aiemmin. Sain myös mieheni lasten huoltajuuden ja näin päädyin 5 lapsen yksinhuoltajaksi.
Tämä avasi hyvin erityisen ajanjakson elämässäni. Jätin työni ja keskityin lapsiin. Samalla opiskelin kaikkea maan ja taivaan väliltä. Energiahoitoa, kvanttikenttiä, valmennusta, läsnäoloa, hengitystä, tarot-tulkintaa, kanavointia, selvänäkijyyttä, ravitsemusta, jne. Jos siitä oli olemassa kurssi, minä kävin ne kaikki läpi!
Opin ja kyseenalaistin. Etsin ja löysin. Sukelsin sielun syövereihin ja pääsin näkemään verhon taakse. Sain todistaa miten universumi toimii.
Huikea matka, joka opetti paljon ympäröivästä maailmasta, mutta ennen kaikkea minusta itsestäni. Ja kaikki oppimani on luonut pohjan sille miten elämääni nykyään elän ja miten tästä ympäröivästä maailmasta ajattelen.
SUPERVOIMANI - LUONTO

Suuntaan Taavi-koirani kanssa päivittäin luontoon ja vuodenaikojen vaihtuessa luonnossa liikkuminen muuttaa muotoaan. Hakeudun veden äärelle aina kuin mahdollista, siellä hermostoni rauhoittuu. Metsän taas koen voimakkaan energisoivana ja siellä ongelmat ratkeavat kuin itsestään.
SUURI RAKKAUTENI - ENGLANTI

Lukion jälkeen lähdin Englantiin opiskelemaan ja lopulta asuin siellä 6,5 vuotta. Koen Englannin henkiseksi kodikseni ja tunnen sinne edelleen jatkuvaa kaipuuta.
